Kirjoittaja: Juhana Piha, Dosentti, kliinisen fysiologian erikoislääkäri

Mehiläinen Turku

 

Määritelmä

Ennenaikaisessa siemensyöksyssä siemensyöksy tulee tahdosta riippumatta ja nopeammin kuin potilas haluaisi. Yleensä liian nopeana pidetään alle kahdessa minuutissa tapahtuvaa miehen laukeamista. Vaivan luonteeseen kuuluu myös sen joko potilaalle tai kumppanille aiheuttama huoli tai ahdistus. Kliininen kokemus on osoittanut, että useimmilla vaivasta kärsivillä siemensyöksy tapahtuu hyvin nopeasti, yleensä selvästi alle minuutissa ja pahimmillaan jopa ennen yhdynnän aloittamista.

 

Yleisyys

Ennenaikainen siemensyöksy on miehen yleisin seksuaalihäiriö. Lukuisten tutkimusten perusteella sitä esiintyy lähes kaikissa yhdynnöissä 20–30 %:lla miehistä. Toisin kuin yleensä luullaan, iällä ei ole merkitystä: vaiva on yhtä yleinen nuorilla, keski-ikäisillä ja vanhoilla miehillä.

 

Syyt

Nykytietämyksen perusteella ennenaikaisen siemensyöksyn keskeinen syy on aivojen ns. serotoniinireseptoreiden vääränlainen toiminta. Serotoniinireseptorit säätelevät aivoissa laukeamiskynnystä. Serotoniinimäärän lisääminen johtaa laukeamiskynnyksen nousuun ja siten pitkittää siemensyöksyn alkamiseen kuluvaa aikaa. On myös viitteitä siitä, että siittimen lisääntyneellä tuntoherkkyydellä, nopeutuneella refleksikaarella ja perinnöllisillä tekijöillä on oma osuutensa vaivan synnyssä. Selvästi suurimmalla osalla miehistä vaivan syy liittyy edellisiin tekijöihin ja on siten luonteeltaan elimellinen. Puhtaasti psykologiset syyt ovat melko harvinaisia, toisin kuin aiemmin oletettiin ja vieläkin erheellisesti luullaan. Psykologisia syitä ovat esim. ahdistus tai jännitys, parisuhdeongelmat ja suorituspaine.

 

Useimmilla potilailla ennenaikainen siemensyöksy ”on ollut aina”, ensimmäisistä seksikokemuksista alkaen ja pysynyt samanlaisena tai jopa pahentunut iän myötä. Osalla potilaista siemensyöksy on ns. hankittu. Sillä tarkoitetaan sitä, että vaiva on ilmennyt jonkin sairauden tai tapahtuman jälkeen, jota ennen siemensyöksy on ollut normaali. Etenkin eturauhassairaudet ja erektiohäiriö voivat johtaa hankittuun ennenaikaiseen siemensyöksyyn. Myös kilpirauhasen liikatoimintaan voi liittyä siemensyöksyn nopeutumista.

 

Erektiohäiriö ja ennenaikainen siemensyöksy

Erektiohäiriö ja ennenaikainen siemensyöksy liittyvät usein toisiinsa. Erektiohäiriö voi altistaa ennenaikaiselle siemensyöksylle ja toisaalta ennenaikainen siemensyöksy johtaa usein ajan mittaan erektio-ongelmiin. On todettu, että 25–40 %:lla potilaista, joilla on ennenaikainen siemensyöksy, on myös erektiohäiriöitä.

 

Seuraukset

Ennenaikainen siemensyöksy heikentää potilaan seksuaalista itsetuntoa ja molempien osapuolten seksuaalista tyytyväisyyttä. Sekä potilaat että kumppanit luulevat ja toivovat, että tilanne helpottaa ajan kuluessa ja kun niin ei käykään, seuraa molemminpuolista turhautumista. Tilanne johtaa sitten useimmiten seksuaalisen kanssakäymisen vähenemiseen ja usein ajan mittaan parisuhderistiriitoihin.

 

Ennenaikaisen siemensyöksyn merkitystä naisen kannalta on selvitetty tutkimuksessa, johon osallistui 207 pariskuntaa, joissa miehellä oli ennenaikainen siemensyöksy ja 1380 vertailupariskuntaa. Laukeamiseen kuluva aika potilasryhmässä oli 1.8 min (mediaani) ja kontrolliryhmässä 7.3 min. Tarkastelun kohteena olivat siemensyöksyn hallinta, tyytyväisyys yhdyntään, henkilökohtainen haitta ja parisuhteeseen kohdistuva haitta, jotka luokiteltiin 5-portaisella asteikolla. Potilaiden kumppaneista 53 % piti potilaan siemensyöksyn hallintaa huonona tai hyvin huonona, kun kontrolliryhmän kumppaneista näin ajatteli vain 3 %. Tyytyväisyys yhdyntään oli huonoa tai hyvin huonoa 28 %:lla potilaiden kumppaneista  ja 2 %:lla vertailuryhmän kumppaneista. Naisen kokema henkilökohtainen haitta oli suuri tai hyvin suuri 44 %:lla potilaiden kumppaneista ja 3 %:lla kontrolliryhmän kumppaneista. Parisuhdehaitan koki suureksi tai hyvin suureksi 25 % potilaiden kumppaneista ja 2 % kontrolliryhmän naisista. (Patrick DL, Althof SE, Pryor JL ym. Premature ejaculation: an observational study of men and their partners. J Sex Med 2005;2:358–67)

 

Hoito

Vaikka millään lääkkeellä ei ole virallista käyttöaihetta ennenaikaiseen siemensyöksyyn tällä hetkellä, tiedetään joistain lääkkeistä olevan apua sen hoidossa. Mikäli kärsii ennenaikaisesta siemensyöksystä, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Testaa erektiokykysi! Selvitä kärsitkö sinä erektiohäiriöstä