Lue lisää
- Diabeetikon erektiohäiriö
- Sydänsairaudet ja seksuaalisuus
- Aivoverenkiertohäiriöt ja seksuaalisuus
- Erektiohäiriö ja eturauhasleikkaus
- Erektiohäiriö vaikuttaa myös mielialaan
- Ennenaikainen siemensyöksy
- Selkä ja seksuaalisuus
Aivoverenkiertohäiriöt ja seksuaalisuus
Kirjoittaja Päivi Liippola, fysioterapeutti, seksuaalineuvoja, Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry.
AVH:lla eli aivoverenkiertohäiriöllä on monitahoisia vaikutuksia seksuaalisuuteen. Sairastuneiden ja heidän puolisoidensa tyytyväisyys seksuaalielämään yleensä laskee. Tärkeimmät syyt tyytymättömyyteen ovat kykenemättömyys keskustella puolison kanssa seksuaalisuudesta, yleinen vähättelevä asenne seksuaalisuutta kohtaan ja haluttomuus sekä fyysiset toimintarajoitteet.
On täysin normaalia, että mielenkiinto ja halukkuus seksiin vähenevät väliaikaisesti sairastumisen yhteydessä. On armollista suoda itselleen ja kumppanilleen aikaa, olla pitämättä kiirettä seksinkään suhteen. Valitettavan monet parit kuitenkin lopettavat seksuaalisen kanssakäymisen kokonaan. Monet ovat epätietoisia, uskaltaako kiihottua tai onko yhdyntä peräti vaarallista. Yleinen pelko on, että yhdyntä aiheuttaa uuden sairauskohtauksen. Tähän ei tutkimuksissa ole löydetty perusteita. Moni on vähentänyt seksuaalista kanssakäymistä jo ennen AVH:ta esimerkiksi korkean verenpaineen, diabeteksen tai sydänsairauden sekä niihin liittyvän lääkityksen seurauksena. AVH jälkioireineen sekä lääkityksineen voi olla silloin merkittävä lisärasite, ja seksielämä loppuu kokonaan.
Itsenäinen selviytyminen päivittäisissä toiminnoissa on yhteydessä yhdyntöjen jatkumiseen. Erilaiset käytännön hankaluudet, kuten katetrin käyttö, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen tai itsensä ilmaisemisen vaikeudet saattavat vähentää seksielämää. Tuntopuutokset madaltavat yhdyntäaktiivisuutta.
AVH-potilaan erektiohäiriö voidaan hoitaa
Erektiohäiriöt ovat yleisiä AVH-potilailla, erektio voi jäädä heikoksi tai se puuttuu kokonaan. Nykyisten hoitomuotojen moninaisuus takaa kuitenkin sen, että erektiohäiriöistä kärsiviä voidaan auttaa. Siksi tämäkin asia kannattaa ottaa lääkärin kanssa puheeksi. Myös ennenaikainen siemensyöksy on tavallinen häiriö sairastumisen jälkeen. Naisilla taas emättimen kostuminen kestää kauemmin ja on vähäisempää ja orgasmin saavuttaminen on vaikeutunut. Seksuaalisen tyytyväisyyden kokeminen on yhteydessä koko elämän tyytyväisyyden kokemiseen, minkä on todettu heikkenevän huomattavasti sairauden jälkeen. Työstä poisjääminen on jo itsessään stressaava tilanne. Sen seurauksena myös vapaa-aika lisääntyy ja erityisesti miesten näyttää olevan vaikea löytää mielekästä tekemistä. Itsensä kanssa oleminen voi olla uusi ja jopa ahdistava kokemus. Myös seksuaaliset paineet ovat miehillä voimakkaampia. Varsin yleinen pelko on, että yhdyntä ei onnistu. Tämän vuoksi moni lopettaa yhdyntöjen lisäksi kaiken läheisyyden ja hellyyden osoittamisen puolisolleen, jotta ei joutuisi testaamaan pystyvyyttään. Jos sairauden jälkeen on häiriö tunneviestinnässä, on sairastuneella hankaluuksia sanattoman viestin tulkitsemisessa. Hän saattaa tulkita kaikki kosketukset seksuaalisiksi aloitteiksi.
Seksielämä voi jatkua
Seksuaalisuudesta tulee voida keskustella jo kuntoutuksen alkuvaiheessa, seksuaalineuvonta voi olla osa kuntoutusta. On tärkeää saada tieto siitä, että yhdynnän ja kiihottumisen ei ole todettu aiheuttavan uutta aivoverenkiertohäiriötä. Ja kun elämä tasaantuu, on usein mahdollista löytää uusi ja tyydyttävä seksielämä.
Testaa erektiokykysi!
